Jokainen meistä kokee elämässään surua. Luopumisen tuskaa, menetyksen polttavaa kipua rinnassa, kaipausta ja ikävää pois siirtyneistä.
Kuolema on läsnä ihan jokaisen elämässä, jossain vaiheessa se saa meistä jokaisen miettimään elämän rajallisuutta. Kuolemalta ei välty kukaan, koska jos jokin asia elämässä on varmaa, se on syntymä ja se on kuolema....

Siksi ajattelin, että kerron nyt lyhyesti mistä on kyse.

Sitten syntyi Peikkotytön elämää -kuvasarja. Keijun kepeys vaihtuu Peikkotytössä maanläheiseen, jalat tukevasti maassa elämään nojaavaksi rakastettavaksi hahmoksi, joka osaa keppostella mutta on pohjimmiltaan lämmin ajattelija.

Jossain vaiheessa kun vahvistuin, ja kun olin löytänyt henkimaailman elämääni, löysin luonnon henget ja yhteyden heihin. Vasta nyt olen tajunnut että olen aistinut ja nähnyt heitä jo lapsena, mutta mieli oli pokottanut heidät unholaan. Tiesin että heitä haluan piirtää, heidän tarinaansa kertoa ja kenties auttaa jotain ihmistä löytämään oman...

Kun sitten postasin ”Kosketus”-työn someen, serkkuni oli nähnyt sen siellä ja ihastunut. Hän oli vastavalmistunut koulustaan, ja halusi uuteen työhuoneeseensa taulun ja antoi vain nimen Katse ja ajatuksen, kuinka meitä katsotaan ja miten meidät nähdään. Kaksi viikkoa odotin oikeaa intuitiota kunnes viimein sain näyn työstä.

Toukokuussa 2021 näin unen jossa minulle sanottiin että minun tulisi piirtää taulu kiitokseksi Oulun seudun muistiyhdistykselle meidän monen vuoden yhteistyöstä. En muista näytettiinkö suoraan mitä minun tulee piirtää mutta tunsin sen ajatuksen mihin se liittyy, ja tiesin heti että minun tulee piirtää vanhuksen ja lapsen kädet.
Heti kun aamu koitti...

Ja myös ihan ensimmäisten joukossa syntyi tämä keijutyö mikä on minulle tavattoman rakas. Tuohon kiteytyy ajattelumaailmani, ykseys luonnonhenkien kanssa, se pieni keiju minussa jota niin suunnattomasti rakastan. 💖

Paljon kävin myös läpi omia taakkojani, kun niin monien muidenkin kuin vain omia murheita tuli kannettua ja välillä tuntui että niiden alle läkähtyy.

Ja kun intuitiivinen piirtäminen oli auennut, aukesi myös sanallinen aarrearkku. Runot syntyivät kuin itsestään! Ne pulppusivat jostakin syvältä, kauan vaietusta, sisälle haudatusta, jo käsitellyistä tai käsittelemättömistä traumoista. Ja havainnoista itsestäni kun koko ajan vahvistuin ja eheydyin entisestään, kuljin omaa matkaani. Käsittelin...

Nyt onkin ollut pitkä tauko... Kirjoitin kyllä lomastani piiitkän ja hienon tekstin mutta pöljyyksissäni en muistanu sitä välitallentaa ja kas kummaa, jotain oli tapahtunut, teksti hävisi kuin pieru Saharaan. Sitten turhautuminen sai aikaan että en jaksanut kirjoittaakaan taas vähän aikaan. No, tästä toivottavasti opin sen että välitallennan...